Outi
Parturi-kampaaja, meikkaaja, yrittäjä-omistaja
Haaveeni kampaajan urasta syttyi jo vitosluokalla. Ensimmäiset "asiakkaani" olivat ystäväni ja veljeni, joiden hiuksia värjäsin ja leikkasin yläasteikäisenä – vaihtelevalla menestyksellä, mutta sitäkin suuremmalla palolla! Samalla intohimolla tartuin jo silloin meikkisiveltimiin, ja ystäväni saivatkin toimia kasvomalleina yläasteelta lähtien. Pianon soitto ja piirtäminen jäivät vähemmälle kun aloin tuntea vahvaa kutsumusta minullle uuden, luovan ja monimuotoisen alan äärellä.
Tie vei Isostakyröstä Vaasan ammattiopistoon, josta valmistuin unelma-ammattiini aikuispuolelta vuonna 2010 erinomaisin arvosanoin ja pari stipendiä taskussa. Olin todella ylpeä itsestäni. Siitä alkoi matka, joka vei minut Seinäjoelle ja lopulta yrittäjäksi vuonna 2011.
Vaikka vuokratuolilla työskentely oli ihanaa aikaa, maalailin mielessäni usein omaa liikettä. Halusin luoda paikan, joka on sopivalla tavalla rouhea, kaunis ja kiireetön. Nimeksi tuli Koria. Joulukuussa 2017 avasin ovet kampaamoon, jossa asiakas tulee kuulluksi, kohdatuksi ja palvelu tuntuu kokonaisvaltaiselta ensihetkestä viimeiseen silaukseen – kahvikuppia ja herkkuja unohtamatta.
Minulle on tärkeää, että asiakas näkee itsentä kauniina ja saa työni kautta itsevarmuutta. Hiusten lisäksi meikkaaminen onkin osa työtäni. Erityisesti juhla- ja häämeikit ovat ominta alaani, ja on ihanaa olla mukana luomassa asiakkaan tärkeästä päivästä ikimuistoista kampauksesta meikkiin. Seuraan ahkerasti meikki- ja kauneustrendejä. Kouluttaudun säännöllisesti, sillä uudet trendit inspiroivat minua tuomaan parasta osaamista teille asiakkaille.
Vapaa-aikani vietän avopuolison ja kahden Prahanrottakoiran, Vertin ja Väinön, kanssa. Olen vannoutunut leffafriikki ja suuri eläinten ystävä. Jos haluat nähdä minun liikuttuvan, näytä minulle elokuva, jossa on koira – kyyneleet ovat taatut!
Minun penkissäni saat olla rennosti. Voimme höpötellä niitä näitä tai olla vain hiljaa. On suuri kunnia saada kohdata teidät asiakkaat rauhassa ja tarjota hetki irti arjesta.
Tervetuloa Koriaan – nähdään pian!
Elli
Parturi-kampaaja
Aloitin parturi-kampaajayrittäjänä työt KORIAssa keväällä 2025. Valmistuin parturi-kampaajaksi Tampereella vuonna 2021, ja muutaman vuoden muissa töissä oltuani palasin unelma-alalleni.
Lempitöitäni ovat raidoitukset, monipuoliset värjäykset ja kampaukset, mutta tykkään tehdä kaikkea hiuksiin liittyvää. Minulle tärkeintä on, että jokainen asiakas lähtee penkistäni hyvällä fiiliksellä ja juuri itselleen sopivilla hiuksilla. Mulle saa tulla ihan minkälaisilla hiushaaveilla vaan. Katsotaan yhdessä, mikä toimii parhaiten juuri sulle!
Vapaa-ajallani viihdyn kavereiden, poikaystävän ja hänen perheensä maatilan eläinten parissa tai ihan vain kotona rentoutuen sarjojen äärellä.
Tervetuloa istahtamaan penkkiini ja seuraamaan töitäni myös Instagramissa!
Sofia
Parturi-kampaaja
Tällä hetkellä voin aidosti sanoa, että olen unelmatyössäni. Parturi-kampaajan työ ei oo ollu koskaan oikeastaan haaveammattini, mutta uskon, että se on ollut kuitenkin oikeiden valintojen summa ja sen vuoksi pääsen tekemään töitä hiuksien parissa juuri nyt. Parturi-kampaajan työssä yhdistyy sekä ihmisläheisyys että käytönnöllisyys, mutta ennen kaikkea luovuus. On aivan ihanaa, että pääsen omassa työssäni luomaan kauniita hiuksia asiakkaille ja pystyn omalla ammattitaidollani auttamaan asiakkaita löytämään juuri heille sopivan hiusmallin sekä värin. Onhan hiukset meidän kruunumme ja siksi myös iso osa identiteettiämme ja koko persoonaamme.
Parturi-kampaajaksi olen valmistunut keväällä 2017 Espoon Omniasta. Hiusalalla olen työskennellyt valmistumisesta saakka työntekijänä ja nyt Koriassa aloitin yrittäjänä, mikä on itselle aivan uutta, mutta samalla niin jännittävää ja ihanaa!
Tämä on unelmatyöni, koska pääsen luomaan kauniita asioita, kehittymään ja kouluttautumaan. Tässä työssä ei voi olla koskaan valmis ja aina voi oppia uutta. Olen työssäni tarkka ja täsmällinen. Omaan erikoisosaamiseeni kuuluvat kaikki vaalennus- ja raitatyöt. Minun penkissäni syntyy usein kaikki luonnolliset ja vivahteikkaat lopputulokset, koko vaalennuksia unohtamatta.
Työn vastapainona rakastan liikkua eri tavoin. Lenkkeily, crossfit ja agility koirani kanssa täyttää mukavasti vapaa-aikani, perhettä ja ystäviä unohtamatta.
Lämpimästi tervetuloa ja nähdään Koriassa!